Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Prologi
17 vuotta sitten
Kuninkaallinen linna, Syragonia


Nainen juoksee pitkin käytävää, pidellen sylissään pientä tyttövauvaa. Hänen silmissään kimmeltää kyyneleet, hän oli juuri nähnyt kuinka hänen poikansa uhrasi henkensä pikkusiskonsa puolesta. Ulkoa kuului taistelun ääniä. Taivas on värjäytynyt punaiseksi, sotaa ei voitu estää enää millään. Nyt piti vain selvitä.
”Shh.. ei hätää kultaseni, äiti on tässä”, nainen sanoi itkevälle tyttärelleen puristaen hänet tiukemmin itseään vasten.
”Vauhtia!”, nainen kohotti katseensa nähdäkseen huutajan. Vartija juoksi naista vastaan, ottaen varman otteen hänen ympäriltään.
”Kapinallisten armeija on pian täällä, meidän pitää kiirehtiä, jotta saamme prinsessan turvaan”, mies sanoi. Nainen nyökkäsi, kyynelten valuessa hänen poskia pitkin. Hän keskittyi pitelemään tytärtään, kaikki muu oli suljettu hänen ajatusten ulkopuolelle.
”Sulkekaa ovet! HETI!” vartija hänen vierellään huudahti muille. ”Tähän suuntaan”, mies jatkoi samaan hengenvetoon, ohjaten naisen toisesta ovesta sisään.

”Gienney”, mies ääni sanoi. Hän kohotti katseensa kun kuuli nimensä sanottavan. ”Kenania”, hän henkäisi, kiiruhtaen miehen syliin.
Vahvat kädet kietoutuivat naisen ympärille, lapsen jäädessä vanhempiensa väliin turvaan. ”Missä Caleb on?” hän kysyi.
Gienneyn kyynelvirrasta ei tullut loppua kun hän nyyhkytti. ”Hän… en olisi päässyt pois.. Ca… Caleb jäi sinne, estämään kapinallisia.. Hän kuoli”, nainen nyyhkytti, haudaten kasvonsa miehensä rintaa vasten. Kenanian käsien ote tiukentui vaimonsa ympärillä. Tyttö piti saada turvaan, pian.
”Krhm… saanen muistuttaa kuningasta, että tyttärenne piti saada turvaan”, vanhahko mies sanoi.
”… Aivan.” Kenania sanoi. Hän irrotti otteensa naisesta, jättäen käden hänen lantiolle.
”Tässä, Houros on yksi luotettavimmista miehistäni. Hän vie tyttärenne, prinsessan, turvaan toiseen maailmaan. Kapinalliset eivät saa häntä sieltä.” vartija sanoi, viitaten toiseen mieheen vierellään.
”Vannon, että tyttärenne tulee olemaan hyvissä käsissä. Koulutan vanhimman poikani jatkamaan tehtävääni olla prinsessan vartija kun hän tulee takaisin maahamme”, jo harmaantuva mies sanoi. Kenanian nyökkäsi pienesti.
”Poikasi saakoon, myös koulutusta hovissa”, hän sanoi.
”Damian tulee olemaan otettu”, mies vastasi kumartaen, osoittaen kunnioituksensa kuninkaalle.

Gienney oli miehensä vierellä hiljaa, keinutteli tytärtään käsivarsillaan rauhoitellakseen häntä. Kun uloimmasta huoneesta alkoi kuulua taistelun ääniä, Gienney säpsähti. Hän suukotti lapsensa otsaa ja antoi hänet miehelle.
”Pidä hänet turvassa”, hän sanoi kyynelten tulvahtaessa uudestaan hänen silmiinsä.
”Minä pidän”, mies lupasi, kadoten sen jälkeen pimeyteen. Hänellä oli kiire ehtiä kaupungin muureille. Tytön vanhemmat vietiin toista kautta turvahuoneeseen.


Tyttö itki miehen sylissä. Hän oli kätkenyt prinsessan viittansa suojiin ja piteli käsiään tiukasti hänen ympärillään. Aikaa ei ollut rauhoitella pientä, puolivuotiasta lasta, heidän piti ehtiä muurille, jolla odotti vankkurit. Vankkurit veisivät heidät maagin luokse. Kunhan he pääsisivät sinne asti, siitä eteenpäin loppu olisi helppoa.
Ulkona oli täysi kaaos. Taloja syttyi tuleen kun etsittiin vielä elossa olevaa perillistä. Huudot kaikuivat kaduilla.

”Seis!” mies nosti katseensa ylös. Kapinallinen. ”Mitä kanniskelet mukanasi?” kapinallinen kysyi estäen Houroksen etenemisen. Hän otti askeleen taaksepäin.
”Hänet on jo tarkastettu, hänen vanhempansa odottavat minua tuomaan hänet heille”, Houros sanoi, toivoen, ettei valhetta huomattaisi. Hourosta muutaman sentin pidempi mies katsoi pistävän violeteilla silmillään tätä.
”Taidat valehdella”, tämä totesi. Houros kurtisti kulmiaan.
”No.. itsepähän kerjäsit tätä”, hän mutisi. Hän potkaisi pidempää miestä rintaan pinkaisten juoksuun.

Hän sai peräänsä joukon kapinallisia. Hän oli ilmiantanut itsensä. Muuri lähestyi. Vähän ennen kuin Houros olisi törmännyt siihen muurin tuli ovi. Hänen juostua siitä läpi se sulkeutui. ”Liikkeelle! Kapinalliset ovat perässäni!” mies huusi hypäten vankkureiden kyytiin. Vankkurit nytkähtivät liikkeelle saman tien. Hevosten nelistäessä monttuisella tiellä eteenpäin alkoi taivaalta sataa vettä. Houros istui vankkureiden pohjalla, tuuditellen tyttöä uneen. Kuiskaillen tälle lohduttavia sanoja. Prinsessa vielä palaisi Syragoniaan.

Luku 1 >>

©2019 ♠ City Carousel ♠ - suntuubi.com