Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Vuosi 4538

”Tänään sinä saat tällaisen kellon”, jo harmaantumaan päin oleva mies sanoi noin viisivuotiaalle pojalle. Hän näytti omassa ranteessaan olevaa, hohtavaa kellon tapaista piirrosta. Se lumoitsi pojan pieneksi hetkeksi.
”Mitä se tekee?” poika kysyi puristaen äitinsä hameen helmaa kätensä sisään.
”Se kertoo sinulle, milloin tapaat jonkun kivan tytön”, vanhempi mies sanoi hymyillen aavistuksen. ”Istupas nyt tuohon penkille”, mies jatkoi. Poika vilkaisi ylös äitiinsä, joka hymyillen rohkaisi pientä poikaansa istumaan mustalle nahkatuolille.

Poika kapusi tuolille istumaan. ”Sattuuko se?” poika kysyi, äänessä selvästi pieni huolen häivähdys. Lääkäri hymyili rauhoittavasti, tai sitä hän ainakin yritti.
”Se nipistää hiukan kun kone aloittaa. Mutta kipu menee nopeasti ohitse. Käynnin jälkeen saat valita tikkarin tuolta pöydällä olevasta purkista”, mies sanoi alkaen valmista asennusta. Poika hymyili aavistuksen, tikkarit olivat hänen mieleensä.

Lääkäri puhdisti alueen jolle kello asennettaisiin. Tämän jälkeen käsi laitettiin koneen sisään ja koneen laidassa oleva valo muuttui vihreäksi.
”Nyt on tärkeää, ettet liikuta kättäsi yhtään, muuten se ei onnistu”, lääkäri sanoi, työntäen silmälasejaan nenällä ylemmäs. Poika nyökkäsi purren huultaan. ”Okei. Oletko valmis?” poika nyökkäsi uudestaan.

Kone hyrähti käyntiin ja ihoa nipisti. Poika vilkuili välillä koneen sisään, mitä hänen kädelleen oikein tapahtui siellä? Sinisen hohtavat valojuovat piirtelivät hänen ranteeseen numeroita. Välillä sattui vähän enemmän ja välillä vähän vähemmän.
Lääkäri jutteli pojan vanhempien kanssa, pojan kello kuului testiryhmään ja se toimisi hiukan eri tavalla kuin aikaisempi malli. Poika ei ymmärtänyt mitä se tarkoitti, joten hän ei kuunnellut, katseli vain kuvan muodostumista ranteeseensa.

Poika hyppäsi alas tuolilta saatuaan siihen luvan ja kipitti tikkaripurkille. Hän halusi palkkionsa oltuaan rohkea poika! Pojan äiti naurahti. ”Steve..” hän sanoi huvittuneena. ”Äiti, saisinko minä tikkarin?” Steve kysyi. ”Eikö lääkäri luvannut sinulle tikkarin? Minkä värisen haluat?” pojan äiti kysyi. ”Keltaisen!” poika hihkaisi innoissaan.

Steve asteli ulos vastaanotolta tikkari suussaan ja ranteessaan uusi ’kello’. Siihen hiukan sattui, mutta poika ei välittänyt. Hänhän oli saanut tikkarin!
Kellon numerot pysyivät nollassa, ne eivät alkaisi toimia ennen kuin Steve täyttäisi kuusitoista.

Luku 1 >>

©2019 ♠ City Carousel ♠ - suntuubi.com