Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Luku 4
Makuuhuoneen oveen paukutettiin. Vedin peiton pääni yli ja tiukensin sormieni otetta. Eiii, en halunnut nousta sängystä.

”Ylös! Meidän pitää lähteä, joten jos haluat syödä jotain niin olisi parempi tulla nyt syömään!” Damienin ääni kuului oven toiselta puolelta.

”En halua lähteä!” huusin takaisin.
”Doarl famoa”, kuulin Damienin sanovan hiljaa.
”Sä et sanonu mitään nättiä”, kommentoin. Kuulin naurahduksen.
”Nyt prinsessa nousee ylös ja tulee syömään”, ja samassa hetkessä nousin ilmaan sängystä
”HEI!” huudahdin ja heitin peiton pois kasvojeni edestä.

Katsoin Damienia murhaavasti hänen kantaessa minut pöydän ääreen istumaan. Ulkona oli vielä pimeää, just. Ainoastaan minä, Damien ja vanhus oltiin valveilla. Damien tunki nenäni eteen lautasen, jolla oli leipää ja paloiteltu omena. Vilkaisin lautastani ja sitten taas miestä vierelläni.

”Syö”, hän sanoi.

Työnsin lautasta kauemmaksi itsestäni ja ristin käteni rinnalleni. Minulla ei oikeastaan ollut edes nälkä. ”Missä äi...” nielaisin. Eihän he oikeasti olleet vanhempani.

”Vanhempasi? He nukkuvat vielä”, Damien vastasi kulmiaan kurtistaen. Selvästi tyytymättömänä etten halunnut syödä.
Nyökkäsin vain vastaukseksi, ehkä niin olikin parempi.

”Meidän pitää lähteä jatkamaan matkaa”, vanhus sanoi nousten seisomaan. ”Pakkaa ruoka mukaan, kyllä tytölle nälkä tulee vielä”, pidin suuni kiinni. Jos minä oikeasti olin prinsessa, he kyllä kohtelivat minua aivan toisella tavalla kuin luulisi.

Damien otti lautasen pois pöydältä ja kääntyi keittiötason puoleen. Minä nousin pöydästä ja menin takaisin huoneeseeni. Kaaduin takaisin sänkyyn. Sain hetken aikaa siinä maata rauhassa kunnes joku taas asteli sisään.

”No voi hyvänen aika! Oletko sä tahallas näin hankala?” se oli siis Damien taas. Miksei hän voinut jättää minua rauhaan?
”Mieti omalle kohdalles! Jos sut oltais viemässä pois sun kotoa, jonnekin vieraaseen maahan! Ja kerrottas, että sä oletkin joku hemmetin prinsessa!” huusin takaisin ja vedin peittoa vain tiukemmin ympärilleni.
”Meillä ei ole nyt aikaa tähän”, Damien sanoi. En reagoinut mitenkään.
”Joko me tehdään tämä hyvällä tai sitten pahalla”, mies sanoi. Äänensävy kieltämättä oli aavistuksen uhkaava.

* * * * *

”Laske minut alas!” taioin Damienin selkää nyrkeilläni. Olimme lähteneet pienelle metsäpolulle mökiltä. Mieleni olisi tehnyt itkeä. Kaikki kaverini jäisivät jälkeen. Vanhus kantoi tavaroitani, jotka isä oli käynyt pakkaamassa ennenkuin olivat lähteneet minun ja äidin perään.
”Kuunteletko sinä?!” tivasin uudestaan ja heilautin kyynärpääni miehen takaraivoon.
”Noniin, se oli viimeinen pisara”, mätkähdin ison puun juurelle. Löin pääni runkoon. Hieroin kädelläni takaraivoani ja yritin tukahduttaa kyyneleitäni.

”Isä, ootko sä varma, että tää kakara on prinsessa?” Damien kysyi. Katsoin ylös.
”Olen. Voithan sä vielä tarkistaa sen... Tatuointi löytyy oikeasta hartiasta”, vanhus vastasi. Mumisten vielä jotain, että se ei ehkä kuitenkaan olisi maailman paras idea.

Seuraavaksi Damien nykäisi minut pystyyn ja suorastaan raastoi takin pois päältäni. Yritin vääntäytyä irti, minua itseasiassa vähän pelotti. Mutta ei Damien sitä huomannut. Hän käänsi minut ympäri ja painoi runkoa vasten.

Käsi liu'utti toppiani ylös. Uikahdin hiljaisesti, kyyneleet polttelivat silmissäni. Damien pysäytti käden liikkeen kun toppi oli noussut tarpeeksi ylös, pois tatuoinnin tieltä.

”Sä näit sen. Päästä irti”, sanoin ja kiemurtelin miehen otteessa.

Kului hetki, liian pitkä hetki, ennenkuin Damien päästi irti. Helpotus huokui kehoni läpi. Mutta samantien perään tuli adrenaliini aalto. Käännähdin ympäri ja heilautin nyrkkini miehen kasvoihin.

”Ya'au'mo ca'aufaagh rlo? Ya'au'mo a'auhagh rloo llaha'au nomrlassaa'? Doriyagh rlo?” katsoin Damienin kauhistuneisiin kasvoihin. Miehen nenästä valui verta, virnistin.
”Na', rliy dauoo”, hän vastasi, kaikki itsevarmuus kadonneena.
”Miy dauoo, nrooaso, snoamo rliy saunac sa'”, Houros laski kätensä omalleni ja hymyili lempeästi.
”Tch, rao”, suoristin itseni ja vedin takin päälleni. Se oli virhe, koska noustessani silmissäni pimeni.

* * * * *

Hätkähdin hereille, päivä oli alkanut jo sarastaa.

”Rliyy hooac”, nostin käden otsalleni.
”Rauhallisesti”, Houros sanoi. Käänsin katseeni mieheen päin.
”Whoa hoannooc? Whoa I'rl oarnnagh?!” Houros hymyili rauhoittavasti.
”Kohta sinun pitäisi taas muistaa myös oma kielesi. Tietysti, tämähän sinun oikea kieli oikeastaan on”, hän sanoi. Nyökkäsin ja vedin pari kertaa syvään henkeä. Kyllä tämä tästä. Muistini palasi hiukan pätkittäin.

Lähdimme mökiltä liikkeelle, sitten Damien tarkisti tatuointini.

”Damien! Se idiootti ei selviä tästä hengissä” ärähdin.
”No niin, rauhoitutaanpas nyt. Säästit jo poikani kerran, voisitko säästää hänet toisenkin kerran?” Houros kysyi ja painoi märän kankaan otsalleni. Tuhahdin ja ristin käteni rinnalleni.
”Mä haluan toisen henkivartijan”, sanoin.
”Olenko mä nyt työtön?” vilkaisin äänen suuntaan, Damien oli ilmaantunut paikalle puiden seasta.
”Se olis sulle ihan oikein. Oota vaan ku me päästään perille, karkotan sut vielä”, okei, en ollut uhkausteni kanssa ihan tosissaan, mutta eihän mies sitä tiennyt?

Lopulta pääsimme jatkamaan matkaa. Käskin Damienia pitämään useamman metrin välimatkan minuun. Kävelin siis samaan tahtia Houroksen kanssa. Ajattelin myös muutamaan kysymykseen saada vastauksen.

”Miten mä yhtäkkii osasin puhuu tota.. kieltä mitä te ikinä puhuittekaa?” kysyin. Hyppäsin puun juuren ylitse.

”Aoga. Se on kieli jota me puhutaan. Ja en osaa sanoa mistä se johtuu. Mutta siinä on varmasti isälläsi sormet pelissä, tarkoitan nyt siis kuningasta”, Houros sanoi työntäen samalla puhuessaan puiden oksia pois reitiltämme.

Tartuin oksaan kiinni ja päästin irti. Oksa lävähti suoraan Damienin naamalle. Kuulin vaimean 'au'n takaani.

”Aiotko oikeasti karkottaa idiootin poikani?” Houros kysyi hiljaa.
”En”, vastasin lyhyesti. ”Mutta luulkoot niin sinne asti kun ollaan perillä”, virnistin. Houros vaikutti selvästi helpottuneelta.

* * * * *

Vihdoin. Olimme. Perillä.

Raahasin itseni pienelle aukiolle ja lysähdin istumaan kannon päälle. Houros hymyili aavistuksen ja alkoi puuhailla omiaan.

Itse suljin silmäni ja vedin kerran syvään henkeä. Ilmassa tuntui olevan odotusta, tai no.. sitähän se oli. Varmasti Houros ja Damien odottivat, että pääsivät takaisin kotiin. Minä en nyt niinkään.

'Kuka haluisikaan lähteä kohti tuntematonta?' ajattelin.

Tunsin kevyen kosketuksen hartiallani. Käänsin pääni ja katseeni kohti Damienia. Kurtistin kulmiani ja mielenosoituksellisesti käänsin katseeni toiseen suuntaan.

”Sä et aio enää puhua mulle?” pysyin hiljaa. Kärsikööt nahoissaan.
”No... kuuntelisiksä sitten?” Damien kysyi. Hän ei ollut enää niin itseään täynnä. Hah! Olin tehnyt jotain mikä sai miehen suuren suun hiljenemään.

Damien vaipui hiljaisuuteen. Minä taas odotin mielenkiinnolla mitä hänellä mahtoi olla sanottavanaan. Vaikka en sitä nyt ääneen sanonutkaan.

”Haluan pyytää anteeksi”, käännyin kokonaan Damienia kohden.

”Haluat vai?” kysyin, yllättyneisyys kuulsi äänestäni ja kulmani nousivat ylös. Tätä en ollut odottanut. Mies nyökkäsi, kurtistaen omia kulmiaan aavistuksen.

”Koska, mä kuitenkin olen sun henkivartija”, hän aloitti ja mumisi väliin sanan toivottavasti. ”Joten... Anteeksi”, hän sanoi.

Virnistin aavistuksen. ”Anteeksi mistä?” kysyin. Damien huokaisi turhautuneena.

”Kyllä sä tiiät mistä”, hän sanoi.
”Ei kelpaa”, sanoin. Toinen raskas huokaisu ja kiemurtelua. Damienilla oli epämiellyttävä olo.
”Anteeksi, että... mä...” mies raahasi sanojaan eteenpäin.
”Anteeksi, että … ?” katsoin Damienia merkitsevästi.
”Että, koskin... sinuun. Ja, melkein, riisuin paitasi”, noh, olisi se parempikin voinut olla, mutta menkööt.

”Okei. Seuraavalla kerralla varaudu menettämään jotain”, virnistin ja tein merkitsevän katsauksen miehen alavartaloon. Damien uikahti. Damien oikeasti uikahti!
”Seuraavaa kertaa ei tapahdu”, hän mutisi ja siirtyi nopeasti auttamaan isäänsä.

Jäin paikalleni istumaan ja kaivelemaan kynnen alusiani. Olin hiukan hermostunut. Millainen oikea perheeni olisi? Mitä minulle tapahtuisi? Oliko minusta tosiaan seuraavaksi johtajaksi?

Nyt, olin kauhuissani.

 

<< Luku 3 - Luku 5 >>

©2019 ♠ City Carousel ♠ - suntuubi.com