Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

HUOM! olen kirjoittanut tämän tarinan kun olin 13! Joten se kuulostaakin siltä :'D Tein kyllä pientä editointia siihen ennenkuin taas kehtasin laittaa sen luettavaksi tänne. Enjoy!

On elämäni kurjin päivä. Täytän 18. Miksikö se on kurja? Isäni aikoo heittää minut pihalle tänään, ei sille mahda mitään. Isäni päätti sen jo kun olin pieni.

”Chloe. Tule aamupalalle!” äitini huutaa.
”Anna minun olla!” huudan takaisin.

Asunto on löydetty, mutta työpaikkaa ei. Minä en halua muuttaa! huudan päässäni.
”Chloe. Et voi jättää aamupalaa syömättä.” äitini sanoo topakasti.
”Hei, olen 18 joten enköhän saa itse päättää mitä teen?” kysyin.
”Asut edelleen meidän katon alla.” Enpä kauaa, ajattelin surkeana. ”Hmph.” kuulin äitini tuhahtavan.

Makasin sängyssäni surkeana, tuntui niin hurjalta lähteä nyt yksin tuonne kylmään maailmaan. Vanhempani oliva kyllä luvanneet maksaa asumiskuluni niin kauan aikaa kun löytäisin töitä. Miksi isäni heittää minut pihalle?
Tiesin kyllä syyn, mutta en halunnut ajatella sitä. Nousin vastahakoisena ylös sängyltäni. Huoneeni oli sänkyä vaille tyhjä, tänään se vietäisiin omaan kämppääni Manhattanille.
Niin, asun Manhattanilla. New Yorkin kalleimmalla seudulla, tästä päivästä lähtien asun Manhattanilla.

”Onko minun pakko muuttaa?” kysyin toivon kipinä silmissäni.
”On. Olet 18.” isäni murahti lehden takaa.
”Hmph. Olet hirveä isä.” mumisin.
”Ostaisiko hirveä isä sinulle upouuden Audin? tai maksaisiko sen kalliin asunnon?” hän kysyi ja katsoi minua silmiin.
”En ole pyytänyt uutta Audia tai hienoa asuntoa.” sanoin. Avasin viimeisen kerran kotini jääkapin, otin mehutölkin ja join suoraan suusta.

Ovikello soi.

”Paku taisi tulla. Chloe mene ovelle.” isä käski. Huokaisin ja menin avaamaan oven.
”Hei. George Milton vuokrasi pakun täksi päiväksi käyttöön. Ja minut kanto avuksi.” nuori, uskomattoman komea jätkä sanoi.
”J-joo. hän on isäni.” hyvä kun meinasin saada sanaakaan ulos suustani.
”Tule sisään.” sanoin.
”Isä.” sanoin mennessäni keittiöön.
”Paku ja apulaisesi tuli.” sanoin.
”Selvä.” hän nousi ylös.
”Lähdetäänpäs kantamaan se neidin sänky sinne autoon.” hän sanoi pojalle. Nojasin seinään ja katsoin isäni ja pojan äherrystä. Tai oikeastaan isäni ähersi ja poika näytti silti niin komealta kuin olla saattaa.

Vihdoin ja viimein, tunnin urakan jälkeen ajoimme uuteen hienoon Manhattanin asuntooni.
”Tästä se oma elämä urkenee.” isä selitti matkalla.
”Minä en edelleenkään halua muuttaa.” sanoin.
”Lopeta jo tuo urputus. Pyydä vaikka sitä poikaa joka oli apunani jäämään tänään seuraksesi.” isä sanoi. ”Enkä pyydä.” kivahdin.
”Mikset? Komea poika.” isäni sanoi.
”Joo on komea. Nyt ole vain hiljaa.” keskityin ajamaan liikenne valoihin sammuttamatta Audini moottoria.

Punaiset vaihtuivat vihreäksi ja onnistuin sammuttamaan taidokkaasti sen moottorin.
”Hitto.” manasin hiljaa ja käynnistin uudestaan. ”Kyllä se siitä.” isäni ’lohdutti’. Juu toki, seuraavan kerran kun näet minut olen kuitenkin taloudellisesti pahassa jamassa ja yhdessä jonkun punkkarin kanssa tai jotain vastaavaa. Niin, kyllä se siitä. Parkkeerasin paikalleni talon parkkitaloon. Poika oli valmiina kantamaan sänkyäni talon ylimpään kerrokseen.

Pojan ilme oli näkemisen arvoinen kun avasin oven kantajien tieltä. Eteinen oli pieni, mutta olohuone suri, keittiö sopiva, kylppäri oli yksi lempihuoneistani ja tietysti iso oma huoneeni oli paras. Saatan ehkä joskus 30 vuoden päästä tykätä yksin asumisesta, mutta en nyt.

”Chloe. Tuossa sinulle muutamia ilmoituksia vapaista työpaikoista.” äitini antoi nipun papereja ennen lähtöään.
”Etsitkö työpaikkaa?” poika kysyi. ”Juu..” sanoin hämmästyneenä.
”Isäni etsii uutta apulaista. Jos kiinnostaa tule toimistolle huomenna kymmenen aikaan, silloin on muutama muukin tulossa haastatteluun.” poika antoi minulle osoitteen, kiitin häntä. Laitoin oven kiinni ja repesin hymyilemään. Minun on saatava se paikka! päätin mielessäni. Iltani meni vieläkin mököttäessä, mutta ajattelin sitä apupoikaa ja oloni helpotti.


Heräsin aamulla aikaisin. Osin siksi että en halunnut myöhästyä haastattelusta ja osin siksi että olin pyörinyt sängyssäni hermostuneena ajatellen yksin asumista. Kello seitsemän olisin ollut valmis lähtemään sinne toimistolle. Millaistakohan työtä siellä olisi tarjolla? Minuutit matelivat niin hitaasti eteenpäin.

”Miksi vasta kymmeneltä?” valitin ääneen. Lopulta olin niin hermona, että lähdin ajelemaan kohti toimistoa, kaupan kautta. Olin vartin yli yhdeksän pihassa ja kävelin sisälle taloon. Muuttamassa? Ei huolta me autamme! luki toimiston seinällä. Mikä mauton iskulause, paremmankin olisi voinut keksiä.

”Sinä tulit.” katsoin äänen suuntaan. Poika tuli luokseni ja henkeni salpautui, tänään hänellä ei ollut päällä sinisiä haalareita, vaan siistit ja älyttömän ihanat vaatteet, paitaa ei oltu napitettu kokonaan kiinni, joten pojan treenatut lihakset näkyivät.
”Parhain vaihtoehto kaikista niistä mistä äitini minulle etsi.” poika jätti papereita pöydälle.
”Voin järjestää sinut jo haastatteluun. Jos haluat aloittaa aikaisemmin.” hän sanoi.
”Pystytkö muka tekemään sen?” kysyin.
”Haastattelija on isäni. Tietysti pystyn.” hän sanoi varmana.

No, pian hänen sanojen vakuudeksi istuin haastateltavana. Minulta kysyttiin olematonta työkokemustani, koulumenestystäni, mille alalle opiskelin tai opiskelen, ystäväpiiristä, perheestä..

”Muut haastateltavat tulivat.” poika kävi sanomassa.
”Sano heille, että voivat lähteä. Löysin etsimäni.” mies sanoi.
”Selvä.” poika veti oven kiinni.
”Joten, tarvitsen Tylle avuksi jonkun joka hoitaa paperihommia raksalla, autoja vuokratessa ynnä muut sellaiset. Olet täsmällinen, hyvät kouluarvosanat.. Haluatko paikan?” mietin vain hetken.
”Tietysti.” sanoin.
”Hyvä. Tuossa on sopimuspaperi, nimi vain alle niin paikka on sinun. Tuntipalkkasi on 8 dollaria tunnilta.” nyökkäsin.

Luin sopimuksen läpi tarkkaan. Lopulta allekirjoitin sen.
”Aloitat työt huomenna. Mutta nyt Ty voi kertoa sinulle joitain talon tapoja ja mitä tarkkaan ottaen työhösi kuuluu. Tervetuloa taloon.” kättelimme.
”Sinä siis hurmasit isäni.” poika vastasi.
”Näköjään.” sanoin.
”Joten, tulet minun paperitytöksi, tulepa perässä.” hän sanoi. Lähdin kulkemaan Tyn perässä.

”Eli minä olen Ty Lewis. Työt alkavat huomenna kello 8 ja päättyvät kello 17. Jos sen yli menee saa ylityö korvausta ja aika roimasti, saat työpuhelimen, josta minun pitää saada sinut kiinni kellon jokaisena tuntina. Mutta älä huoli, yöllä ei yleensä tule soittoa töihin. Sinä pidät kirjaa siitä kuinka kauan teen töitä, hoidat laskuttamisen sekä autat minua jos tarvitsen apua.” kuuntelin tarkasti.

Rakastin Tyn ääntä, hänen olemusta, kaikkea hänessä.

”Mikä sinun nimesi olikaan?” Ty kysyi.
”Chloe.” vastasin.
”Nätti nimi.” hän sanoi. Taisin punastua hitusen.
”No.. tuota.. kiitos… kai..” sanoin hämmästyneenä.

”Kuule.. Haluaisitko lähteä käymään tänään syömässä minun kanssani?” hän kysyi. Jähmetyin sekunneiksi, hän pyysi minua ulos. ”Chloe?” hän kysyi varovaisesti. ”Kaikki OK?” hän jatkoi ja kosketti olkapäätäni.

Ravistin vähän päätäni. ”On joo. Mielelläni lähden.” Ty vähän rentoutui ja hymyili. ”Tulen hakemaan sinut kuuden aikaan.” hän sanoi ja lähti.

Ajoin hurmoksessa kotiin. Lähtisin sietämättömän komean Tyn kanssa syömään. En kyllä tiennyt mitä laittaa päälleni. Varmaan pillifarkut, se ihana punainen paitani, korkkarit.. Siinä se. Lähden niissä Tyn kanssa ulos ajattelin ollessani hississä.

Etsin vaatteeni jo valmiiksi, tyhmä ja malttamaton kun olin. Söin vain vähän ja jäin jännittämään TV:n edessä Tyn tuloa. Istuin jo toista tuntia kaukosäädin kädessäni, en ollut vieläkään saanut TV:tä päälle. Pakotin sormeni painamaan virta nappia säätimestä ja musiikkiTV alkoi pyöriä.

Kolmisen kappaletta myöhemmin vaihdoin vaatteet, sipaisin vähän meikkiä, sammutin TV:n vaikka sen vasta olin sen päälle saanutkin ja istuin odottamaan Tyta.

Kello tuli kuusi, häntä ei kuulunut. Seitsemän, ei vieläkään. Missä hän viipyy? Kiusaako hän minua? työpuhelimeni soi, sen jonka olin Tyltä saanut. Vastasin.

”Chloe. Sinun kannattaa istua alas” mies sanoi, hänen isänsä.
”Mitä? Miksi?” kysyin, mutta tein kuitenkin niin.
”Joko istut
?” ynähdin myöntävästi.

”Ty joutui onnettomuuteen, kun hän lähti tänään töistä.. hän kuoli hetki sitten leikkauspöydälle”, kuuntelin järkyttyneenä.

”Mi- mitä?” kysyin hiljaa. Kaikki ääni katosi ympäriltäni, tämä oli kamalaa. Ty oli kuollut lähtiessään hakemaan minua, aivan varmasti! Tämä oli minun syytäni.

Kyynel valui poskelleni, kylmä, kuin jäätä. Huoneessa oli yhtäkkiä hyvin kylmä, oliko ikkuna auennut?

Kyynel jäätyi poskelleni.. Jäätynyt kyynel, Tyn kyynel. Se olisi aina hänen.

©2019 ♠ City Carousel ♠ - suntuubi.com